Linoleikkaus on sittenkin kivaa

Kenkälino

Irlannin sää

Jatkoimme matkakirjaprojektia toisella kouluviikolla. Olin ajatellut tehdä kuvia yhdistäen tussipiirrosta ja vesivärimaalausta. Jo aiemmin olin miettinyt, että linoleikkausta voisi olla kiva kokeilla pitkästä aikaa, ja siinä piirtämistä aloitellessani vakavasti harkitsin asiaa. Päädyin lopulta linon kannalle, mistä opettajakin oli sitten oikein innoissaan. Kivaa päästä pitkästä aikaa tekemään grafiikkaa!

Tein suunnitelman kolmivärisestä linosta, ja malliksi pääsivät omat kenkäni. Kaivertamaan pääsin luokkalaisen lainattua minulle kaivertimiaan. Vedostaminen on paljon rankempaa kuin kotipuolessa, täällä ei käytetä prässiä, vaan kaikki vedostavat käsin. Homman lähdettyä käyntiin tuntui se sen verran kivalta, että voisi kotona Suomessakin jatkaa omalla ajalla.

Omien eväiden tekemistäkin on nyt tullut kokeiltua. Ensimmäisellä kerralla tuli tehtyä vähän liikaakin, koko loppupäivänä ei sitten enää ollutkaan ollenkaan nälkä… Pikkuhiljaa alkaa tottua myöhäisempään lounasaikaan.

Vielä toisena päivänä lainasin linokaivertimet, mutta koulun jälkeen kävin luokkakaverin suosittelemassa paikassa hankkimassa omat välineet. Nyt on sitten hyvä syy jatkaa Suomessakin! Ensimmäisen kerroksen vedostamisessa oli vähän totuttelemista, mutta oikean tekniikan löydyttyä tuli jäljestäkin kelvollista.

Linon tekeminen sujui suht hyvää tahtia, käytännössä aina päivässä yksi kerros kaivertamista ja vedostamista. EI tarvinnut turhan panttina papereiden kuivumistakaan odotella, kun ne yön yli ja aamupäivällä kaivertaessa aina kuivuivat sopivasti. Viimeinen kerros olikin valmis vähän nopeammin, joten torstaina jäi aikaa luonnostella muita kuvia matkakirjaan. Olimme Reetan kanssa ajatelleet lähteä viikonloppuna käymään aransaarilla, joten koulun jälkeen menimme etsimään turisti-infoa ja varamaan matkaa. 

 

 

 

 

Aransaaret

Perjantaina koulu alkoi taas myöhemmin, mikä tarkoitti sitä, että vähän pidempään nukkuneena ja virkeänä oli hyvä mennä kuuntelemaan taidehistorian luentoa. Samat asiat oli käyty läpi Suomessa omassa koulussa jo aiemmin, mutta lyhyellä luennolla sai silti vähän uutta näkökulmaa asiaan. Katsoimme kun taiteilijat esittelivät videoilla töitään ja työtapojaan.

Koulun jälkeen oli hyvin aikaa valmistautua lähtöön aransaarille, olimme sopineet, että Galwaysta lähtevä bussi ottaisi meidät kyytiin Spiddalista iltapäivällä. Siinä tiensivussa odotellessamme jännitimme, mahdammeko tunnistaa oikean bussin ennen kuin se hurauttaa mennä ohitse. Lopulta saimme kuin saimmekin heiluteltua hieman myöhässä saapuneen bussin pysähdyksiin, jonka kyydissä matkasimme Rossaveeliin ja sieltä lautalla Inishmoren (iiriksi Inis Mór) saarella sijaitsevaan Kilronanin kylään. Yöpaikkaa etsiessämme ehdimme ihmetellä maisemia ja monia hylättyjä kivitaloja. Siihen aikaan perjantai-iltaa ei saarella liikkunut turisteja, ja paikallisetkin tuntuivat pysyvän omissa oloissaan. Silloin huomasin kuinka ihanan hiljaista saarella on, tunne oli sama kuin kesämökillä olisi, täysin omassa rauhassa poissa kaupungin hälystä. Vaikkei asunpaikkamme Spiddalissa ole mitenkään meluissa paikassa, vasta täällä oikeasti huomasin, kuinka liikenteen ja muun elämisen äänet kuuluvat sinnekin.

Saarella on erittäin paljon kiviaitoja

Illalla nukkumaan mennessä meille molemmille oli tullut enemmän tai vähemmän flunssainen olo, juuri sopivasti sen kerran kun lähdettiin reissuun… Herätessä ei onneksi kuitenkaan ollut niin huono olo etteikö olisi jaksanut lähteä tutkimaan saarta, ja hyvillä mielin siirryimme aamupalalle. Ruokahuoneesta löysimme, kuinkas sattuikaan, kaksi muuta vaihto-opiskelijaa Suomesta! Heidän kanssaan ihmettelimme kuinka ihmeessä täällä Irlannissa on niin paljon suomalaisia, he olivat jo kuudes ja seitsemäs Irlannissa tapaamamme suomalainen. Kaiken lisäksi he kertoivat tavanneensa edellisenä päivänä sattumalta muuten vaan reissaavan suomalaisen. Joku irlantilainenkin oli kuulema ihmetellyt että mistä niitä suomalaisia oikein sikiää!

Aransaarilla, tai ainakin Inishmorella voi kulkuneuvoksi valita polkupyörän, hevoskärryt tai turistibussin. Me valitsimme polkupyörät ja niillä olikin erittäin kätevä liikkua omaa tahtia minne tykkäsi. Meillä oli mielessä jo etukäteen muutama paikka missä käydä, joista yksi oli Black Fort (Dún Dúchathair), mutta tie sinne muuttui jokseenkin epätasaiseksi ja katsoimme parhaaksi jättää väliin. Otimme suunnaksi Dún Aonghasan linnoituksen. Sinne olikin sen verran matkaa, että matkanvarrella ehtisi varmasti ihailla kunnolla maisemia ja ottaa valokuvia, varsinkin kun aurinko paistoi eikä sadepilviä näkynyt lähettyvillä.

Linnoitus kalliolla

Itse linnoitukseen ei päässyt pyörällä, ja sinne kiivetessä kävi selväksi miksi se oli aikoinaan päätetty perustaa juuri siihen paikkaan. Dún Aonghasa sijaitsee valtavan korkean kallion reunalla, josta on suora pudotus mereen. Tämän lisäksi ihmiset saivat suojaa korkeista kivimuureista, eikä vihollinen varmasti päässyt yllättämään edestäkään kiivetessään korkeaa, puutonta mäkeä ylös.

Linnoituksen kalliot olivat upeita, ja pidimmekin siellä evästauon, ja ehdinpä siinä luonnostellakin vesivärimaalausta kalliosta. Siellä kallioilla ollessamme kuulin ukkosen jyrinää, ja se sai minussa aikaan kylmät väreet, kun tajusin äänen tulevan kaukana alhaalla kallioon iskevistä aalloista. Se oli unohtumaton kokemus.

Pois lähtiessämme saimme huomata, kuinka paikalle oli äkkiä pelmahtanut lauma turisteja. En ylläty, jos linnoituksessa vierailumme aikana telineisiin ilmestyneiden pyörien määrä olisi yltänyt sataan… Lauttamme lähtöön oli vielä hyvin aikaa, ja paluumatkalla oli hyvin aikaa pysähtyä kuvailemaan. Näin nyt toista kertaa Irlannissa haikaroita, mutten taaskaan ehtinyt ottaa kuvaa. Tälle matkalle sattuivat ne reissun ainoat kunnon sateet, eivätpä ne kuitenkaan menoa ihmeemmin haitanneet.

Löysimme vanhan kelttiläisen hautausmaan

Lähdön aika koitti, ja jostain syystä juuri kun pääsimme kyytiin, lautta lähti puoli tuntia etuajassa, ja vähän jännitin, tuliko sitä vahingossa mentyä väärälle lautalle… Ihan oikeaan paikkaan kuitenkin pääsimme, tosin se tarkoitti että joutuisimme odottamaan bussia pitkään kylmässä säässä. Pian paikalle kuitenkin saapui mysteeribussi, ja niiden aamulla tapaamiemme kahden suomalaisen kanssa mietittiin, minne se mahtaa olla menossa ja uskaltaisiko sinne mennä kyytiin. Kysyttäessä kuski kumminkin reippaasti hätisti meidät kyytiin, ja kipusimme bussin ylempään kerrokseen, vaikka olin aika varma, ettei se millään voinut olla meidän bussimme, sehän oli saapunut vaikka kuinka paljon lippuuni merkittyä lähtöaikaa aiemmin… No, kerran liput kelpasivat, niin katsotaan sitten että minne tässä joudutaan. Eipä ainakaan enää tarvinnut värjötellä kylmässä. Bussi seisoi pitkään paikallaan ja lähti lopulta vasta tasan kuudelta, joka sattui myös olemaan lippuun merkitty lähtöaika… Kai se sitten oli oikea bussi?

Pääsimme turvallisesti perille oikeaan osoitteeseen, tyytyväisenä reissuun. Särkylääkkeen avustuksella oli hyvä pyöräillä ympäri saarta, eikä flunssa haitannut. Vasta illalla alkoi tuntua kuumeiselta, ja sitä tautia saikin sitten potea muutaman päivän.

Pitkä viikko ja paljon kuvia

Tiistaiaamuna, ja itse asiassa pitkälle iltapäivään luokassa oli kumman vähän porukkaa. Ei haitannut, oli helpompi heti aamusta mennä pulisemaan englantia ihmisille. Siinä tulikin sitten juteltua aika monelle ja vähän paremmin tutustuttua. Jatkoin ihmisten piirtämistä, mutta päivän loppua kohden alkoi jo väsyttää.

Opettaja tuli sanomaan, että pitäisi keksiä jokin projekti näiden kolmen viikon ajalle, sellainen mikä oikeasti kiinnostaa. Tuntuu oudolta, kun täällä on niin vapaat kädet, en ole tällaiseen tottunut ja päässä lyö tyhjää. Mahdollisuuksia olisi piirtämisestä ja maalaamisesta linoleikkaukseen ja kuvanveistoon. Uskoakseni pystyisin kyllä keksimään itselleni aiheen viikoksi, mitä työstää tylsistymättä joka päivä seitsemän tunnin ajan, mutta entä sen jälkeen? En oikein tiedä mitä täällä voi tehdä...

Opin uutta: kun täällä sanotaan ”printing”, puhutaan grafiikan vedostamisesta eikä suinkaan tulostamisesta….

Sivu omasta ylimääräisestä projektistani, 

tarkoituksena harjoitella asentojen ja liikkeen piirtämistä

Uusia ideoita

Pikapiirros

Keskiviikkona siirryttiin uuteen luokkaan,  olemme siellä keskiviikot ja torstait. Tämä on level 6-luokka, eli ilmeisesti toisen vuoden opiskelijoita. Heillä kurssiin kuuluu olennaisesti mahdollisuus vaihto-opiskeluun Suomessa, (kyllä, nimenomaan Suomessa!) ja laskin, että jopa 15 oppilasta luokalta olikin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen!

 

Luokan Suomi-seinä

Päivän aluksi uusi opettajamme jutteli meille pitkään. En ollut vielä eilisen jälkeen keksinyt mitään ideaa projektiin, ja hän kyselikin mitä tekisimme tai mitä yleensä olemme Suomessa tehneet. Hän ehdotti meille aihetta ’difference and similarity’, eli eroja ja samankaltaisuuksia Irlannin ja Suomen välillä.

Aloimme Reetan kanssa pohtia aihetta ja kypsyttelimme ajatusta. Päätimme tehdä tästä yhteisen projektin matkakertomuksen muodossa. Kertoisimme ajastamme Irlannissa samalla huomioiden eroja ja samanlaisuuksia tekstin, piirrosten ja valokuvien avulla. Projektille sopisi tehdä se kirjan muodossa ja opettajat olivatkin innoissaan meille opettamassa kirjansidontaa.

Saimme katsoa parin oppilaan notebookia, eräänlaista päiväkirjatyyppistä luonnosvihkoa, jollaisia täällä kannustetaan pitämään. Oppilaat olivat saaneet siihen enemmänkin ohjeistusta, varsinkin ennen matkaansa Suomeen.

Kuvausreissu

Päivä oli tuulinen ja sateinen, mutta illalla menimme silti ulos kuvaamaan. Kävelimme Spiddalin uudella laiturilla ja kuvasin pilviä ja rantakiviin lyöviä aaltoja. Välillä sade kasteli, mutta tuuli kuivasi vaatteet nopeasti.

 

"Uusi laituri"

 

Jokseenkin tuulista

 

Viikonloppu lähestyy

Projektin pähkäily jatkui torstaina. Teimme suunnitelman kirjan sisällöstä pienen lehtisen muodossa ja sain ensimmäisen luonnoksen valmiiksi. Ennen poislähtöä tein nopeahkon piirroksen koulumme julkisivusta, tulos oli huomattavasti edellisen päivän väkerrystä parempi, nyt kun ei sattunut satamaan.

Iltapäivällä lähdimme mukaan katsomaan kylän lasten treenejä. Kyseessä oli paikallisten suosima laji, gaelilainen jalkapallo (an pheil Ghaelach). Se muistuttaa hyvin paljon jalkapalloa, paitsi että pallon saa ottaa käteen. Oli kauden ensimmäinen peli naapurikylää vastaan.

 

Otin tavoitteeksi Irlannissa oloni ajan vapaa-ajalla mennä ulos piirtämään mallista jotakin vähintään joka toinen päivä. Armottoman sateen sattuessa sallittakoon sisällä piirtäminenkin…  Pelin alkua odotellessa piirsin kentän toisella puolella olevia puita. 

Taidehistoriaa(?)

 

Täällä on aamuisin erityisen ikävä nousta aikaisin ylös, peiton alla kun on niin kovin lämmin, ja peiton ulkopuolella taas niin kovin kylmä. Perjantaina herääminen ei kuitenkaan ollut ollenkaan niin kamalaa, sillä sai nukkua pidempään, koulu kun alkoi vasta kello 11.

Lukujärjestyksen mukaan oli luvassa taidehistoriaa. Sitä ennen oli tiedossa koulusta valmistuneen oppilaan (joka muuten sattui olemaan kahden koulun opettajan poika) luento erilaisuudesta ja rasismista. Tunnille saapui myös kaksi turkkilaista opettajaa ja oppilasta, joiden tarkoituksena on tutusta GTI:n opetustapoihin.

Luento oli mielenkiintoinen, ja huomasin yllättävän asian; vaikka ymmärsin englannin kielisen luennon, niin pitkän puheen seuraaminen oli silti vaikeaa ja jälkeenpäin pystyin mielessäni kertaamaan vain luennon pääasiat. Tämän jälkeen muutaman oppilaan ryhmä esitteli vielä jonkin tekemänsä jutun mistä en ihan päässyt kärryille… Sen jälkeen porukka alkoi valua ulos luokasta, joten oletimme taidehistoriattoman taidehistorian luennon päättyneen. Päivä jäi sen verran lyhyeksi, että otin koulusta aloittamani piirustuksen mukaan ja jatkoin sitä asunnolla.

 

Kanttiinissa asioidessani sain käteeni erikoiskolikon. Irlannissa on painatettu juhlakolikoita sata vuotta sitten syttyneen pääsiäiskapinan muistoksi. Kapina tukahtui Britannian aseelliseen ylivoimaan, mutta siitä alkoi muhia ajatus Irlannin itsenäistymisestä. Vuosipäivä on ollut kovasti esillä, asia on irlantilaisille lähellä sydäntä.

Irlannin ihmeitä

Ruokaostoksilla ihmetytti: voiko noin iso paahtoleipäpussi oikeasti maksaa alle euron?? Hyllyssä oli rivissä pussikaupalla erimerkkisiä yllättävän halpoja leipiä. Meidät oli viety ihmeelliseen ruokakauppaan. Siinä taas nähtiin yksi hyvä puoli isäntäperheessä asumisesta; paikalliset kyllä tietävät missä kannattaa käydä.

Tapoihin on vielä jonkin verran totuttelemista. Kun tervehdykseksi kysytään kuulumisia, vastataan ”I’m good, how are you?” Tähän mennessä olen aina onnistunut tervehtimään ja sanomaan ”fine thanks”, mutten ole vielä sisäistänyt tapaa kysyä kuulumisia vastaan. Heti tämän ohjeistuksen jälkeen tapasimme taas uuden hepun, joka tuli käsipäivää esittäytymään. Koko kohtaus oli niin nopeasti ohi, että ehdin vain vastata ”fine thanks, nice to meet you” ja heti jälkeenpäin tajusin, että olisi voinut kysäistä niitä kuulumisia, mutta ukkelilla oli jo muuta tekemistä. Lauantaina onnistuin ensimmäistä

kertaa kysymään kuulumisia takaisin, jes!

Koulu alkaa

Olen miettinyt mitä tekisin tähän projektiini. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi maalata tai piirtää Irlannin maisemia ja katukuvia. Ottaisin ensin valokuvia ja niiden pohjalta maalaisin vesiväreillä. Ajattelin piirtää jonkin hahmon näihin maalauksiin seikkailemaan paikoissa, joissa olen itsekin käynyt, tai tekemään asioita mitä minäkin tein. Hahmo saisi olla hyvin sarjakuvamainen, jotta se erottuu ympäristöstä kummallisesti.

Näin ikkunasta tyypin, joka näytti täysin hahmoltani Vätykseltä. Piirsin sitten Vätyksen kuvaan.

Itse hahmo on vielä hakusessa. Mietin ylemmässä kuvassa olevaa Vätystä, mutta sen toisaalta kuuluu aivan eri tarinaan eikä ehkä oikein sovi tähän tarkoitukseen. Harkitsin myös jotain muita aiemmin kehittelemiäni hahmoja, mutta mikä olisi se syy miksi ottaisin ne mukaan tähän projektiin? Sopivin tähän tarkoitukseen varmaan olisi kehitellä jokin tyttöhahmo, en kuitenkaan halua suoraan kuvata itseäni.

Kökköjä luonnoksia mahdollisesta hahmosta

Sunnuntaina muutettiin Salthillistä isäntäperheen luo Spiddal-nimiseen kylään, vähän matkaa Galwayn länsipuolella. Oli hieman haikea lähteä, kun asumuksemme siihen mennessä oli oikein mukava ja keskeisellä sijainnilla, mutta perille pääsyämme ei minua harmittanut enää yhtään. Paikka vaikuttaa oikein kivalta. Aamulla olisi lähtö kouluun, ensimmäinen päivä jännitti jo illalla.

 

Muratti peittää täällä puita ja sähkötolppia

Ensimmäinen koulupäivä

Pääsimme kouluun samalla autokyydillä, millä osa perheen lapsistakin vietiin kouluun. Galway Technical Instituten kanttiinissa odotellessamme mietin mitä päivä mahtaa tuoda tullessaan pienen jännityksen vallassa…. Jutellessamme koulun yhteyshenkilön kanssa tuli yllätyksenä, että he olivat ajatelleet erottaa minut ja Reetan eri ryhmiin. Puhuivat jotain sellaista, että jos olisimme samassa ryhmässä, juttelisimme kuitenkin vain keskenämme emmekä tutustuisi muihin oppilaisiin. Varmaan ihan ymmärrettävästi emme Reetan kanssa ihmeemmin lämmenneet ajatukselle…. Päällimmäisenä oli semmoinen kiva pikku paniikki, että apuaaa, mihin tässä oikein nyt joutuu? Sovimme sitten, että ruokailuun asti kokeilemme erikseen olemista.

Ai niin, samalla saimme vastauksemme erääseen mieltä askarruttaneeseen asiaan. Olimme pohtineet, että missäköhän isäntäperheemme yhteyshenkilö mahtaa olla töissä, kerran hänellä on aikaa kuskata vaihto-oppilaita kouluun: hän on meidän opettajamme!

Tai no, käsittääkseni oli hänellekin ehkä pieni yllätys, että toinen niistä ryhmistä, joissa tulemme opiskelemaan, on juuri hänen.

Isäntäperheellä on ystävällinen kissa

 

Noh, oma ryhmäytymiskokemukseni jäi aika haileaksi, mitä nyt muutaman sanan vaihdoin vieruskaverin kanssa ja se olikin sitten siinä. Sen verran paljon ujostutti, etten keksinyt järkevää tapaa lähteä juttelemaan ympäri luokkaa muillekin oppilaille. Ei oikein tullut piirtämisestäkään mitään, kun jännitin niin paljon.

Toisessa luokassa eräs mukavalta vaikuttava oppilas näytti minulle ja Reetalle portfoliotaan ja muita töitään, sekä puheli mukavia. Siinä hurahtikin sitten kummasti aikaa, ja pian olikin lounasaika.

Kyllä sitä kummasti alkaa enemmän arvostaa Suomen ilmaista kouluruokailua, kun joutuu siitä luopumaan.

Ruokailun jälkeen päätimme Reetan kanssa olla samassa ryhmässä. Ilmeisesti olisimme jonkin aikaa yhdessä ryhmässä, jonka jälkeen siirtyisimme toiseen. Minulle ehdotettiin, että sen kolmen viikon aikana, joina nämä kurssit ovat käynnissä, voisin ottaa itselleni jonkin projektin. Suunnittelin piirtäväni mahdollisimman monen oppilaan molemmista luokista, mieluiten tietenkin kaikki, jos vain aikaa riittää. Toivon mukaan ajan kanssa myös tutustuu näihin ihmisiin paremmin.

Vielä on vähän epäselvää mitä kaikkea teen täällä ollessani. Ilmeisesti kolmen viikon jälkeen paikallisten kurssit loppuvat, enkä tiedä onko meille sen jälkeen tarjolla ohjatumpaa työskentelyä. Jos on siihen mahdollisuus, niin voisin silloin työstää alkuperäistä projektiani. Joka tapauksessa tahdon jossakin vaiheessa mennä oikein paikan päälle maalaamaan vesiväreillä maisemia.

Naukuja Reetan jaloissa